torstai 21. kesäkuuta 2012

Koiraa odotellessa

Tämä koira- asia on pistänyt pääni ihan pyörälle. Kontaktikoulutus kiinnostaa, löysin kirjastosta hyvän kirjan aiheesta ja olen sitä nyt lueskellut iltaisin.  
Koiralle tulee hankkia ainakin panta ja talutin siihen mennessä kun sen haemme. Tietysti olisi hyvä olla hankittuna muutakin tarpeellista, leluja, ruoat, herkut, kynsileikkurit, harjat... Joka kaupassa on pakko vähän vilkaista tarvikevalikoimaa. Hyvin on tässä on aikaa, mutta olen vain niin innoissani. Pitänee kuitenkin yrittää olla hankkimatta mitään turhuuksia.

Huomasin sattumalta  mainoksessa erään kaupan ohi kävellessäni  kaupan lopettavan toimintansa ja lähes koko valikoima oli tarjouksessa -30% tai - 40 %. Hamstarttuani ensin miehelle uusia boksereita huomasin hauskan rasian, pyörittelin sitä hetken ja jatkoin matkaani. En voinutkaan vastustaa,  kohta palasin takaisin samalle hyllylle ja nappasin rasian mukaani.

 
  Lemmikkieläintarvikeosastolta löytyi vielä giljotiini- kynsileikkurit, millaiset olin aikonutkin ostaa Elsaa varten.Ja tuossa Kellog´s- rasiassa ajattelin säilyttää koirankeksejä.








Jonkin aikaa sitten ostin kolme 100g:n kerää ihanan greigeä sukkalankaa, ajatuksenani virkata niistä itselleni laukku.

Synttärinä sisarukseni kuitenkin  yllättivät minut ihanalla lahjalla, he olivat porukalla ostaneet minulle  Globe Hopen Anna- laukun, josta olin jo pitkää haaveillut. Voi niitä kultaisia <3




Tuon  laukkua koristavan söpön pitsirusetin on tehnyt siskoni.

Ja koska nyt minulla on siis uusi, ihana laukku, ajattelin käyttää ne sukkalangat jonkin muuhun.



Aloin siis virkata koiralle peittoa :D Kaksinkertaisella langalla tulee sopivan muhkeita silmukoita ja lanka on konepesun kestävää.

Pistipalan malli on sama kuin keskeneräisessä huivissani. Huvistakaan ei enää paljoa puutu, se on vaan niin erinomainen matkakäsityö että olen vähän niinkuin säästellyt sitä puuduttavia automatkoja varten.

Ja johan se joulukin on puolen vuoden päästä, pitää pistää sukankutimet taas suhisemaan, niin ehdin neuloa vielä monta paria pakettiin :) Jhuu, olenhan mä vähän pöljä, kun keskikesällä suunnittelen villasukkia ja virkkailen vauvalle eikun  koiralle peittoa... Mutta minkäs itselleen mahtaa.





Iloista juhannusta kaikille! 


1 kommentti:

Kommenttisi ilahduttaa :)