perjantai 18. joulukuuta 2015

Paketteja




Jouluaskareissa parasta on mielestäni paketoiminen. Se on vaan niin kivaa!
Ennen joulua säästän sopivankokoisia pahvilaatikoita ja kartonkipakkauksia hankalan mallisia lahjoja varten. Silloin saan paketista paitsi nätimmän, on lahjan saajan myös vaikeampi arvata mitä paketti sisältää.

Askartelupapereiden palasista leikkelin tageja. Reiät tein rei'ittimellä ja reiän ympärille liimasin vahviketarran.




Lahjapapereiden suhteen olen vähän kranttu.
Pieniä lahjoja varten voi helposti tehdä somia origamirasioita vanhan kirjan sivuista tai kääriä lahjan vanhan lehden sivuun, jossa on kaunis kuva. 


Paketointipaperina olen yleensä käyttänyt voimapaperia, mutta tänä vuonna käytin tälläistä punakuvioista, vähän voimapaperin tuntuista paksumpaa paperia. Löysin sitä nimittäin kirpputorilta ison rullan, varmaan jo joskus heinäkuussa :D




Suvun uusimman tulokkaan pakettiin neuloin pipon.
Aika ihana malli, näitä tuun neulomaan varmaan vielä monta.
Ohje on Purkautuu- blogin Iikun käsialaa ja löytyy ravelrystä, klik

Lanka on Dropsin Karismaa. 

4 kommenttia:

  1. No voi että! Täällähän onkin kivoja ideoita paketoimiseen. Ovatkin minulle hyvin ajankohtaisia.. on tänään nimittäin paketoimispäivä!

    VastaaPoista
  2. Kauniita paketteja ja kortteja! Minulla yhdet lapaset vielä kesken ja sitten pääsen nauttimaan paketoimis "urakasta".

    Otan osaa suureen suruusi. Olen silti iloinen, että olet ottanut Mummasi kauniit liinat käyttöön. Niitä katsellessasi pystyt ajan myötä tuntemaan lämpöä ja muistamaan kauniita asioita hänestä ikävän helpottaessaan otettaan. Voimia Sinulle!

    VastaaPoista
  3. Paketoiminen on mukavaa puuhaa! Hyvää joulumieltä ja iloa ensi vuodelle!

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa :)