sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Kotona ollaan!

Kaksi yötä nukuttu uudessa kodissa.

Tavarat alkaa olla muutettuna.
Edellisessä muutossa, noin kaksi kuukautta sitten, SPR:n Konttiin lähti kaksi peräkärryllistä tavaraa. Näyttää siltä, että vielä lähtee kolmas.
Hyi yäk, pois vain! Totaalinen tavara- ahdistus on tainnut saavuttaa jonkinlaisen multihuipentuman.

Huomoita:
- Se pähkäilemäni seinämaalin valkoinen sävy on aika jees.
- Olohuoneen matto näyttää liian pieneltä.
- Myös olohuoneen kattovalaisin näyttää liian pieneltä. 
- Nuo verhotangot niin lähtee.
- Ja tuota takkaa ei todellakaan tarvitse kesällä polttaa joka päivä. Kuuma!
- Ja  en todellakaan osaa muokata kuvia läppärillä. Värit näyttää hassuilta. Meillä ei ole vielä muuta nettiyhteyttä kuin puhelimen netti, jota pystyy käyttämään läppärissä. Eipä täällä nyt toisaalta kovin kuvauksellista olekaan, kun tavarat on vasta lähinnä kannettu sisälle.

 Vaihdoin sohvaan päällisen. En ehtinyt silittää kuin tyynyihin tulevat päälliset, kun mies oli jo laittanut runkoon tulevan päällisen paikalleen, kun kyllä se kuulemma oikee. No, eipä näemmä oiennut. Ja tuo toinen verhokin on kuvassa ihan viturallaan. Vielä kun vain muistais tehdä sille jotain :D


No, mutta keittiössä alkaa olla kipoit ja kupit paikoillaan, on sekin jo jotain. Huomattavasti mukavampaa, kun aamutokkurassa tietää mistä niitöä suodatinpusseja löytyy.


Tämä viimeinen kuva on muuten huoneesta, jonka nimeksi on jo vakiintunut migreenihuone.  Onhan se punainen kaunis väri ja polka dot- pilkut ja paisley- kuosit söpöjä, mutta tää on mulle jo vähän liikaa :D Eli tänne tänne kun sais uuden tapetin pian, niin olis jees. Mutta sitä ennen operaatio makkari.

Kirjahyllyn löysin kirpparilta. Aika monta vuotta on sitäkin etsitty, viimein onnisti.
Se on vanha kansakoulukaappi, valkoiseksi maalattuna. Vihdoin mahtui kaikki tämän huushollin kirjat samaan kaappiin.

4 kommenttia:

  1. Näyttääpä kivalta teidän koti, tosin tuo punainen on kieltämättä aika ahdistavan oloinen tapettina...Kirjahylly on upea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kyllä tuo tapetti niin voimakas on, että kymmenen minuuttia tuossa huoneessa on aika lailla maksimi :D

      Poista
  2. Hei Maija! Ihana lukea että sinulla on uusi koti! Onnea! Aivan kaikki kirjasi ei mahtuneet kirjakaappiisi, koska yksi on edelleen minulla. Muistatko kun joku laittoi sen vahingossa kassiini. Toivon että tapaamme joskus ja voin tuoda kirjasi. Lämpimin terveisin; Raili

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Raili ja kiitos <3 Muistanhan minä, olisipa ihana tavata pitkästä aikaa :)

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa :)