keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Köökin kesäilme


Toissapäivänä oli syntymäpäiväni, tuli neljännesvuosisata täyteen.
Mihin nämä vuodet oikein vierii? Vastahan täytin kaksikymmentä.


 
Kauppareissulla ostin synttäreiden kunniaksi daalioita.Valmiiksi kasvatettuna ruukussa, miten kätevää! 

Pienensin myös pitkään paininjalan alle pääsyä odottaneen pellavaliinan ruokapöytäämme sopivaksi. Rennosti silittämättä pöytään vaan.

Sain siinä innostuksen napsia kuvia keittiön kesäilmeestä.





Pidän kotiamme vähän hankalana kuvattava pienten huoneiden vuoksi.
Ja tuntuu että kuvissa keittiökin näyttää, jos mahdollista, vieläkin pienemmältä.


Äitini piikkilangasta  tekemän kattokruunun jouduin  lintujen takia siirtämään olohuoneesta keittiöön. Ensin se tuntui huoneeseen kovin suurelta, mutta äkkiä silmä tottuu.


 Mustaa mukitelinettä olen Prismassa moneen kertaan ihaillut, jopa nostanut ostoskärryynkin ja palattanut takaisin hyllyyn muutaman kerran. Synttärit oli sitten loistava tekosyy kotiuttaa se viimein.

Pakastin meillä on ihan pakko olla, eikä se yksinkertaisesti mahtunut mihinkään järkevämpään paikkaan ja siksi se tönöttää tuossa, vähän keskellä kaikkea.



Tuo musta muovimatto on osoittautunut keittiössä aika käteväksi. Mutta muovinen matto, se nyt vaan on muovia, eikä siitä mihinkään pääse. Joskus haluaisin hankkia sen tilalle jonkin muun mustavalkoisen maton. Nyt on hankintalistalla vaan niin monenlaista muutakin, että se saa nyt olla toistaiseksi. Ja on siinä se hauska puoli, että Elsan ollessa pöydän alla kuuluu sieltä aina vinhaa suhinaa, kun häntä heiluu :)


Lautashyllyllä kipot ja kupit vaihtelee vähän fiiliksen mukaan, tälläiset tällä hetkellä.

Ja arvatkaa miyä? Allergia on alkanut vihdoinhelpottaa. Nyt saa kirmata pihalla taas sydämensä kyyllyydestä. Tai ainakin heinä-allergiakauteen asti :)

8 kommenttia:

  1. Onnea! Tiedätkö,ihan äsken minäkin olin 25, nyt 50:)
    Kivoja kuvia keittiöstäsi. Kaunista. Ei ollenkaan näytä pieneltä vaan suloisen kodikkaalta.
    Aurinkoista päivää sinulle!

    VastaaPoista
  2. Onnea synttärin johdosta! Tuota vuosien nopsaa vierimistä olen itsekin taivastellut, kuten varmasti moni muukin.:D Onpa hauska idea tuo lamppu, en ole ennemmin missään törmännyt samankaltaiseen.:) Nätti keittiö.:)

    VastaaPoista
  3. Ihan huippu tuo piikkilanka lamppu! Mielettömän hieno, taidampa tästä lähtiä piikkilanka ostoksille:D

    VastaaPoista
  4. Onnea Synttäreiden johdosta=)Ja mukava,jotta allergiakin hellittää.
    Niin on kiva keittiö sulla.Eikä pienuus haittaa,jos sisustus on kohillaan.Suloisia yksityiskohtia ja iiihana lamppu siellä=)

    VastaaPoista
  5. Tosi kaunis ja kodikkaan oloinen keittiö ja aivan mahtava idea tuo lamppu! Oon myös älytön puusohva- fani :D ja pojan huoneesta sellainen löytyykin.

    Kristallipisara

    VastaaPoista
  6. Myöhäiset onnittelut! Niin se aika vierähtää... Hienoja kuvia ja aivan ihana piikkilankakruunu. <3

    VastaaPoista
  7. ihan mielettömän kaunis tuo kattokruunu ja koko blogisi!

    VastaaPoista
  8. Hei suloinen Maija! Lämpimät onnitteluni näin jälkikäteen! Terv. Raili

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa :)