maanantai 22. helmikuuta 2010

Säärystimet, taas.


En kehtaa edes kertoa, montako eri työtä  on puikolla... Päässyt vähän lipsahtamaan. 

Nuoremmalla pikkusiksolla on aprillipäivänä synttärit, keksin niin hyvän lahjan että hihittelin salaa itsekseni näitä neuloessani.

Säärystimet, ihan tavalliset säärystimet.


Paitsi että ovat niin oikean väriset!
Vaikka kuinka yritin, en saanut kuvan värejä säädettyä ihan todellisiksi, värit ovat  oikeasti vielä räväkämmät kuin kuvassa.

Idea syntyi, kun näin siskon uuden, tosi kirkkaanvihreä- kuviollisen takin. Juuri kun olin edellisenä iltana silitellyt lankojani ja pohtinut, mihin ihmeeseen tulen koskaan tarvitsemaan noin räväkän väristä lankaa. Yhdistettynä toiseen vihreään lankaan se sopi takkiin hienosti.


Huonon valon lisäksi lisähaastetta kuvaamiseen tuo yksi utelias Kössi.

Puikot 4mm, lanka kahden eri kirkkaanvihreän seiskaveikkakerän jämiä. Kolmen kerroksen raitoja vuorotellen, ilman sen kummempaa ohjetta.

Olisi voinut tehdä vähän pidemmät, mutta pelkäsin toisen värin loppuvan. Lankaa jäi tietysti yli, ja vähän harmittaa kun en vain neulonut pidemmäksi.

Aprillipäivään on vielä aikaa ja olen ajatellut tekeväni lahjaksi vielä jotain muutakin. Mutta mitä?

6 kommenttia:

  1. Pirteän väriset säärystimet. Ja ihana Kössikin on päässyt kuvaan.

    VastaaPoista
  2. hyvän väriset on, miellyttää minun silmää:)

    VastaaPoista
  3. Toisessa kuvassa ei ole fyberspatesia vaan toista ihanuutta colinetten jitterbugia joka on kanssa aika love! en vaan osaa päättää mitä siitä tulisi :D

    Hauskat säärystimet!

    VastaaPoista
  4. Mallissa on aika väljät hihat ja teen ohjeeseen kyllä isommankin koon. Tuota hjertegarnin alpacaa saa ainakin lankaluolasta tilattua. mutta ohjeseen tulee kyllä tiheys että ei tarvitse olla edes alpakkaa :D

    VastaaPoista
  5. Ihanan väriset säärystimet! Ja ihana koira, näyttää kuvassa kovin suurelta. Ja malli pieneltä :) Ihania nuo koiruudet.

    VastaaPoista
  6. Sepäs on sopivan kokoinen koira :D ! Välillä tuntuu että toi meiän Sampo on jo valtava (verrattuna siihen nyrkin kokoiseen mitä se oli vielä puoli vuotta sitten... :')

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa :)