Surua.

Viime torstaina jouduin kokemaan varsinaisen shokin, kun ihana pieni Tyrre- undunaaras kuolla kupsahti. Tämä tuli täydellisenä yllätyksenä, vailla mitään järkevää syytä, ilman mitään merkkejä. Yhtäkkiä vain tuli orrelta alas ihan kummallisesti ja mätkähti häkinpohjalle selälleen. Käänsin linnun oitis oikein päin ja tajusin ettei kaikki ole nyt todellakaan kunnossa kun Tintta ei purrut sormiani kuten yleensä. Laskin sen takaisin pohjalle, käskin miehen alkaa soitella päivystävälle eläinlääkärille (kello oli noin 20) ja aloitin heti infrapunasädetyksen. Laitoin vettä tarjolle ja yritin saada sen olon mahdollisimman mukavaksi ja kertasin kaikki mahdolliset ensiapukonstit. Ja sitten se ei enää hengittänytkään.

Tyrre vasemmalla ja Romeo oikealla.

Tuntuu oudon tyhjältä. Vaikka unduja olikin neljä niin koko ajan sen huomaa, kun yksi puuttuu. Nyt meillä on enää poikia.

Ja kun Tintta oli niin tervekin, ei mitään häikkää missään. Ajattelin ensin että lähettäisin sen pikkuruisen ruumiin Eviraan tutkittavaksi, mutta eihän kuolinsyy olisi välttämättä selvinnyt tutkimuksissakaan ja toisaalta halusin haudata sen johonkin kauniiseen paikkaan. Kaikkea olen miettinyt, olisiko se voinut kolauttaa itsensä jonnekin ja saada aivotärähdyksen tai jotain. Kun ei voi tietää. Kaikki oli kuitenkin niinkuin yleensä, ei mitään sopimatonta suuhunpantavaa, vesi ja ruoka puhdasta ja niin edelleen.

Perjantaina urakoin ja tyhjäsin koko häkin, puhdistin ja desinfioin kaikki, siis lelut, kupit ja keinut. Vanhat orret heitin menemään ja kävin sahaamassa pajusta uudet.

Undut eivät oikeastaan osaa surra, kun ovat niin kovin iloisia kavereita kaikki. Siellä sitä nyt ollaan riemuittu uudesta järjestyksestä ja oksista.