maanantai 5. lokakuuta 2009

Korttipläjäys

Tuo edellinen postaukseni kuulosti jotenkin niin synkältä, että yritän kirjoittaa nyt vähän iloisempaa luettavaa. Tottakai suren vielä, mutta täytyy silti muistaa, että kaikki muut rakkaat eläimet voivat hyvin ja nauttia niistä.

Olin viikonloppuna töissä työssäoppimispaikkani osastolla Seinäjoen käsityömessuilla, kuten viimevuonnakin. Viimeksi olin tosin ihan eri paikassa ja silloin olin töissä kaikkina kolmena päivänä, nyt vain lauantaina ja sunnuntaina. Ihmisiä näytti olevan liikkeellä melkoisesti. Eikä nyt tarvinnut enää niin jännittääkkään kun viimevuonna tämä messuilla myynti oli niin positiivinen kokemus ja esittelijänä toimiminen tuntuu olevan minulle luontevaa.

Hiljaisempina hetkinä sain käydä itsekin kiertelemässä. Siellähän oli kaikkea ihanaa ja kiinnostavaa vaikka kuinka. Nyt messuilla oli edustettuna myös neulebloggaajat, lisää voit lukea esimerkiksi
täältä. Osasto oli toteutettu hienosti ja ympärillä pyörivän väkijoukon perusteella se herätti kiinnostusta. Harmittaa vähän, kun kerkesin vain pikaisesti käväistä osastolla.

Heinikan ja Paperinauhan osastoilta mukaan lähti kaikkea ihanaa. Osa ihanuuksista oli sitä sorttia, ettei niitä voinut jättää odottamaan vaan oli päästävä heti töiden jälkeen väkertämään.

Tässä muutamia viimeaikoina valmistuneita kortteja:


Näissä jouluisissa korteissa olen käyttänyt kuviollisia skräppäyspapereita, kalvomaista kuviopaperia, kartonkia, ääriviivatarroja ja erilaisia nauhoja.


Laukku Tildan leikearkista, kuviopapereita, käsintehtyä paperia, kartonkia ja puukuvioperhonen.



Tässä kortissa laukku, taustan kuviollinen kartonki ja kartongista leikattu suikale Tildaa, taustalla tavallista punaista kartonkia.


Tyttönen ja ruusut Tildan kuvioarkista, tausta kirpparilta löytyneestä vanhasta nuottikirjasta, valkoista polvekenauhaa ja taustalla punaista kartonkia.
Tämä aikaisemmin valmistunut lintukortti näyttää kuvassa vinommalta kuin todellisuudessa. Siihen olen käyttänyt kahta eriväristä kartonkia, sinisen tekstikuvioinnin tein leimasimella. Suloinen lintu on kiiltokuva, linnun vieressä pikkuinen sydäntarra.


Nämä kaksi kukkakorttia ovat niin ikään aiemmin tehtyjä, niissä olen käyttänyt kartonkia, lehtileikkeleitä ja ääriviivatarroja.

Tämän superhempeän kortin tein testatakseni tuota tekstileimasinta, aika kauan sitten. Se saa jäädä laatikkoon vielä hetkeksi odottamaan ystävänpäivää.

Suurimman osan korteista olen valmistanut ajatellen jotain ihmistä ja hänen värimieltymyksiään.

3 kommenttia:

Kommenttisi ilahduttaa :)