tiistai 26. tammikuuta 2016

Puikolla nyt

  

 Tämä kasa tässä on vauvan hupullinen neuletakki. Toinen hiha on vielä puikolla ja huppu neulotaan vasta saumojen ompelun jälkeen. Niitä ommeltavia saumojahan tässä riittää, eikä ole mun suosikkihommaa se.  Malli näytti niin somalta että ehkä se on sen väärti. Tuo raglansaumojen ompelu vähän jännittää jo valmiiksi. Lehti on Novita syksy 2010.


 Tuossa jo joitain kuukausia sitten neuloin itselleni vihreäraidallisen baktus- huivin.

Koska halusin huivistani pitkän, ei pingotusalustana aiemmin käyttämäni retkipatja riittänyt piituutensa puolesta. Google tiesi kertoa, että Biltemassa myytävä lasten ruutuhyppyalusta passaa pingotukseen hyvin, ja kustantaa puolet vähemmän kuin samankaltaiset koottavat pingotusalustat.

Eipä ole Biltemaa Porissa, mutta Etelä-Pohjanmaan visiitin yhteydessä kävin sellaisen hapasemassa. 
On muuten parempi kuin se retkipatja, tähän tarttuu nuppineulat paljon paremmin.

Huivi siis on nyt vihdoin pingottumassa, kiva saada se vihdoin käyttöön.



 Muitaihania- blogin talvisukista innostuin minäkin, mutta jo ensimmäisen kirjoneuleraidan kohdalla tuli stoppi. Tulee ihan liian tiukkaa, ei nää mahtuisi ikinä jalkaan. Kirjoneuleissa aina tämä sama juttu, vaikka kuinka koitan mielestäni olla kiristämättä lankaa. Ohjeesta julkaistu nyt seitsemäs osa ja kyllä niin lujaa tekis mieli tämmöset saada. Kattotaan, kuinka käy, jos vaikka löytäisin jonkun ohjeen millä saisin langat pysymään tarpeeksi löyhällä.


Ja kiitokset vielä viime postauksen ilostuttavista kommenteista ♥
On kiva huomata, että kyllä täällä käydään, vaikka postaustahti onkin harventuntunut koulun aloittamisen jälkeen.

torstai 14. tammikuuta 2016

Jämälangoista kranssi ja virkattu kissanpeti

Arkeen on palattu ja takaisin kouluun, paljon mielenkiintoisia kursseja on taas alkanut ja kotiin kun pääsee niin onkin jo ihan puhki. Kyllähän tähän pian taas tottuu ja onneksi on viikonloput :)

 Muutama joululahja- väsäys onkin jäänyt vielä esittelemättä.

Punasävyiset, kaiken sorttiset jämälangat tuli kaikki kerralla käytettyä, kun paskartelin niistä lahjaksi kranssin.




Tarpeeksi suurta kranssipohjaa en löytänyt, joten kasasin sen sanomalehdistä ja metallilangasta. Näin jälkikäteen todettakoon, että pohja olisi kannattanut päällystää tässä vaiheessa esimerkiksi punaisella paperilla tai kieputtaa punaista lankaa tai kangasta sen ympärille, jolloin pohjan saaminen peittoon olisi ollut helpompaa.

Tein sanomalehdistä palloja, jotka päällystin erilaisilla punasävyisillä langoilla. Levitin vielä palleroiden päälle kerroksen vedellä laimennettua erikeepperiä, että ne pysyisivät varmasti kasassa.

Liimasin ensin lankapallot kranssiin kuumaliimalla. Pienet huopapallot tein huopuvasta villalangasta ja liimasin sekä ne, että punaisia puuhelmiä lankapallojen väleihin.






Siskolleni, tai oikeastaan hänen kissalleen, virkkasin joululahjaksi  pedin. Sisko tapaa sanoa, että ei värillä väliä, kunhan on pinkkiä, joten väri oli helppo valita.

Ajatus virkatusta pedistä syntyi luultavasti ihanaa Nuppu Home-  blogia seurattuani.



Kori on virkattu trikookuteesta ja sen sisälle tein pyöreän tyynyn sekä tyynyyn vetoketjulla suljettavan päällisen. Ajattelin, että on sitten helppo nakata päällinen tarvittaessa pesuun.

Kissa hoksasi pedin käyttötarkoituksen heti ja vaikutti ylen tyytyväiseltä lahjaansa, samoin kuin omistajansakin :)



lauantai 2. tammikuuta 2016

Joulun ainoat lahjasukat

Viime joulu oli yksi elämäni parhaista. Oli niin ihanaa viettää aikaa perheen ja läheisten kanssa :) 
 
Uutta vuotta juhlistimme laivalla porukalla, ja sen reissun päälle tuntui kyllä mukavalta päästä välillä jo kotiinkin.

 Viime joulun alla neuloin itselleni polvisukat Novitan Nalle luontopolku- langasta. Mallin sovelsin omaan kinttuuni sopivaksi Novita kevät 2010- lehden mallista 13. Nähtyään sukkani äitini toivoi itselleen samanlaisia.

Juuri kyseistä väriä en enää mistään löytänyt, sillä sen valmistus oli jo lopetettu. Onneksi erään marketin alelaarista löysin juuri tarvitsemani kaksi kerää luontopolkua sinivävyisenä.


Sukanvarret neuloin vikkelästi jo noin vuosi sitten. Neulon yleensä aina ensin molempien sukkien varret ja sitten vasta terät, silloin sen toisen sukan aloittaminen ei tunnu niin tylsältä.
Homma tyssäsi kuitenkin kantapäihin. 

Silmukoiden poimiminen siististi kantalapun reunasta ei ole jotenkin koskaan sujunut, ja kantapäistä tuli niin rumat ettei vaan oikein napannut. Sukat jäivätkin käsityökoriin odottamaan inspistä ja unohtuivatkin sinne melkein koko vuodeksi.

Ennen joulua tapasin serkkuni ja sain häneltä vinkin silmukoiden poimimisesta. Kaivoin  keskeneräisenä odotelleet sukat esiin ja kas- valmista tuli. Tulipa edes yhdet joululahjasukat neulottua tällekkin joulua.
 


Pyöreitä, bambuisia tiskirättejä sen sijaan virkkailin lahjoiksi useita,  samalla mallilla kuin syksyllä. Tälläinen pieni käsityö kun on helppo pitää repussa mukana ja virkkailla koulussa aina tunnin alkua odotellessa.

 

keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Tulkoon joulu


♥: Maija ja Elsa 


Jouluhenkari on rakennettu


Metsässä lukiessa ei silmään osunut sopivaa oksaa joulukoristeiden ripustamista varten.


On tuo mies jo monehen tottunut, ilmekään ei värähtänyt kun kysyin,  voiko listanaulaan kiinnittää siimalla henkarin täydeltä joulukoristeita.

Ajatukseni oli että tehdään nyt kerralla oikein överi, erilaisia koristeita yhteen ryöppyyn vaan, kun muualla kodissa ollaan linjalla kukkia ja kynttilöitä ja nekin valkoisina.




 

perjantai 18. joulukuuta 2015

Paketteja




Jouluaskareissa parasta on mielestäni paketoiminen. Se on vaan niin kivaa!
Ennen joulua säästän sopivankokoisia pahvilaatikoita ja kartonkipakkauksia hankalan mallisia lahjoja varten. Silloin saan paketista paitsi nätimmän, on lahjan saajan myös vaikeampi arvata mitä paketti sisältää.

Askartelupapereiden palasista leikkelin tageja. Reiät tein rei'ittimellä ja reiän ympärille liimasin vahviketarran.




Lahjapapereiden suhteen olen vähän kranttu.
Pieniä lahjoja varten voi helposti tehdä somia origamirasioita vanhan kirjan sivuista tai kääriä lahjan vanhan lehden sivuun, jossa on kaunis kuva. 


Paketointipaperina olen yleensä käyttänyt voimapaperia, mutta tänä vuonna käytin tälläistä punakuvioista, vähän voimapaperin tuntuista paksumpaa paperia. Löysin sitä nimittäin kirpputorilta ison rullan, varmaan jo joskus heinäkuussa :D




Suvun uusimman tulokkaan pakettiin neuloin pipon.
Aika ihana malli, näitä tuun neulomaan varmaan vielä monta.
Ohje on Purkautuu- blogin Iikun käsialaa ja löytyy ravelrystä, klik

Lanka on Dropsin Karismaa. 

tiistai 15. joulukuuta 2015

Mumman kapiot


Vajaa kaksi kuukautta sitten rakas mummani nukkui pois. Suru oli niin suuri, etten pystynyt tapahtuneesta aiemmin kirjoittamaan, enkä nytkään tuntojani sen kummemmin käsittele.


Sain jäämistöstä nämä ihanat, todennäköisesti mumman nuorena neitona kapioiksi kutomat pellavaiset liinat, nimikoinnissa on mumman tyttönimen nimirjaimet. Astiapyyhkeet nämä ovat tainneet olla alunperin, mutta näistä tuli nyt mulle rakkaimmat juhlaliinat.
 

 Samanlaiset liinat laitoin myös keittiöön poikkiliinoiksi, valkoisen pellavaliinan päälle.




perjantai 11. joulukuuta 2015

Tähtiä





Virkkasin kasan tähtiä, ajatuksenani että niistä tulisi kranssi.

En keksinyt vielä, miten yhdistäisin tähdet kauniisti toisiinsa, vai keksinkö niille sittenkin jotain muuta käyttöä.

Vielä on muutama joululahjakäsityö kesken ja kotona vallitsee kaaos. Yritän hillitä stressiä, ajatella, että tulee se joulu sittenkin, vaikkei koti olisikaan valmis. Jouluksi menen pohjanmaalle perheeni luo ja saan viettää aikaa heidän kanssaan. Se on paljon tärkeämpää kuin purkamattomat laatikot ja puuttuvat verhotangot.

 

keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Virkatut joulupallot


 Virkattuja joulupalloja olen väkertänyt aiemminkin, mutta näistä taisi tulla lempparit.

  Tylsiä, tavallisia joulupalloja ostin joskus kirpparilta pussillisen tuunattaksi. Palloja jäi vähän yli ja ne ovat jo ainakin toissajoulusta saakka odotelleet, että keksisin niille jotain.

 Ihastuin Little Wollie- blogin virkattuihin palloihin(Klik!)ja kehittelin niistä oman versioni.

Nyt jälkikäteen huomasin, että tuli vahingossa turhankin samanaliset kuin alkuperäiset.  Tarkoitus ei ollut kopioida, se on rumaa.



 
Tämä ensimmäinen pallo on molemmin puolin jokseenkin samanlainen, mutta koska käytin jämälankoja, totesin että on paljon helpompaa ja hauskempaa tehdä eri puolet eri värein, niin ei tarvitse yrittää arvioida piisaako väri toiseenkin puoliskoon vai ei.



tiistai 24. marraskuuta 2015

Lunta!

Kurja maisema muuttui kauniiksi kertaheitolla.







 Lumihuntu sulaa kuulemma pois jo ihan kohta.

En viitsi ajatella sitä nyt, nautin mielummin tästä valkoisesta kauneudesta niin kauan kuin se kestää.