perjantai 18. heinäkuuta 2014

Kuvapläjäys parvekkeelta




Kukkaset selvisivät sittenkin kesäkuusta. Vähän aloin jo huolestua, kun aluksi niin kauniisti kukkineiden pelakoiden lehdet kellastuivat kylmässä. Sen vuoksi ovat rassut nyt vähän harvalehtisiä.

Joskus väitin etten ottaisi enää neilikoita, kun eivät ne menesty. Puhuin kukkua, jääräpäisenä kaverina päätin yrittää vielä kerran ja hienostihan ne kukkivat. On tainnut olla vain liian varjoinen paikkka aiemmin.


Koska parveella paras valo kukille on tällä yhdellä seinustalla, hyödynsin seinäpinta-alan mahdollisimman tehokkaasti kahdella metallisella varastohyllyllä. Maksoivat vain kympin kipale ja ovat just passelit.

Betonisen pöllön olen saanut miekkoselta, se on mun puutarhatonttuni.




Paprikatkin vein kesäkuussa kylmyyttä karkuun keittiön ikkunalaudalle ja siellä ne alkoivat heti puskea kukkaa, joten jätin ne keittiöön varmuuden vuoksi. Mulla ei ole mitään käryä minkä kokoisia mollukoita nämä meinaa puskea, aika kunnioitettavan kokoiselta näyttää jo nyt itse kasviin verrattuna.

Olen mä neulonutkin, taas on vino pino töitä odottamassa höyrytystä ja päättelyä. Mutta nyt ei ehdi, koska kesä. Uutta puikolle ja menoksi. Palataan ruotuun sitten syksyllä.

Tänään lähdetään merelle veneilemään ja toivon mukaan ensi viikolla kesälomareissulle pitkin suomea. Simppa- undullani on tainnut vanhuus iskeä ja sitä tässä pohdin, maltanko jättää toista.
Onneksi ystävä lupautui käymään hoitelemassa lintuja reissumme ajan. 





5 kommenttia:

Kommenttisi ilahduttaa :)