Lapasia ja lintuja

 Sain kuin sainkin neulotuksi näihin lapasiini peukalot.
Olivat itseasiassa elämäni toiset sellaiset.

Ala-asteella neuloin ne pakolliset lapaset, muistan kuinka oikein kovasti niiden kanssa yritin.
Käsialani oli niin tiukka, että puikot vaan vääntyilivät, kädet hiessä niitä väkersin ja valmiista lapasista tuli niin kapet, etteivät ne mahtuneet käteen. Oikeastaan ei ihme, että niin sydämeni pohjasta vihasin "rättikässää". Opettaja sanoi kyllä, että neulon liian tiukkaa. Ei käynyt kai hänellä mielessä, että olisi ensin kehoittanut neulomaan mallitilkun ja antanut sitten  vähän isommat puikot. Höh.

Mutta se niistä lapaseista. Historia toisti sen verran itseään, että näistä äidille suunnitelemistani lapasista tuli luultavasti liian  kapeat äidille, mutta juuri sopivat mun pikkuisiin käsiini.

Malli on Novitan 7 veljestä ekstrasta vuodelta 2007. Puikot 4mm. Ja lanka on melkein- polvisukistani yli jääneet harmaat seiskaveikat.
Näitä neuloessa pääsivät testiin uudet Prym Knit Pro natural cubics- puikkoni. Ja voin kertoa, tää on rakkautta ensi neulomisella :)
Neliskanttinen puikko pysyy hyppysissäni pyöreää paremmin ja sormet eivät kramppaa.
Puikon pää on sopivan pitkältä matkaa kavennettu ja materiaali luistaa juuri tarpeeksi. Näillä tuntuu neulova posottavan ihan mahdotonta kyytiä. 
Mutta mutta, siinä neulomisen hurmoksessa otti ja katkesi yksi puikko. Ja vannon, etten neulonut erityisen tiukkaa. Varapuikolla päästelin lapaset valmiiksi ja seuraavalla käynnilläni lankakaupassa kysäsisin, että mitäs nyt. Lupasivat uudet puikot tilalle kun palautan vanhat heille. Näin hyvää palvelua tarjoaa siis Teljän Nappi.

(Tämä ei ole sitten mitään maksettua mainontaa, hyvästä palvelusta vain tekee mieli kehaista.)

Sitten pakolliset lintu- uutiset :)

Meidän pojat ovat kotiutuneet oikein hienosti. 
Kaksi viikkoa häkkiin rauhassa tutustuttuaan olen saanut päästää herrasväen lentelemään. Sen jälkeen olenkin lennätellyt heitä usein.

Minäkään en tunnu olevan enää heidän mielestään niin hirveän kauhean pelottava. Pää kallellaan toljotellaan ja ihmetellään, mitä se muija taas siellä säätää.

Naapurisopukin on säilynyt hyvin. Aluksi uteliaita ja kummastelevia katseita vaihdettiin häkistä toiseen, nyt olen lennättänyt jo kaikkia lintuja yhtä aikaa.

Tai siis neitsikat ovat lentäneet, Reppana (jolla ei ole lentämiseen tarvittavia sulksia parantumattoman sairauden takia) on kiipeillyt ja Simppa.... Niin, siis Simppahan on aina ollut niin hölmö ettei tajua tulla häkistä ulos. Joskus ruoalla saan sen houkutelluksi, toisinaan olen ollut jopa niin julma että olen yksinkertaisesti vain ottanut linnun häkistä ulos. Simppa on onneksi sellainen kaveri, ettei käsittelyä juuri hätkähdä. Mutta yleensä Simppa jää siis häkkiin, otsasulat innostuksesta pörröllään laulelemaan onnen lurituksiaan rakkaille leluilleen ja ah, niin ihanalle peilikuvalleen. Eikä tämä johdu edes iästä, vaan kuten mainitsinkin, Simppa on ollut tälläinen aina. Aina niin onnellinen, sillä iloinen mieli korvaa puuttuvan älyn.