tiistai 6. heinäkuuta 2010

Lörppänä

Tässä on taas yksi loistava esimerkki kyvystäni saada aikaan- tai siis olla saamatta.

Viime kesänä halusin tehdä jonkun bolerontapaisen, mutta lankaa oli sen verran vähän etten osannut arvioida millaiseen se riittäisi. Langan olin ostanut Helsingin reissulta eli mulla ei olisi ollut mitään toivoa saada kyseistä lankaa lisää. Siispä neuloin tasona sileää neuletta joustinneule- ja  ainaoikein- reunuksilla niin pitkälle kun lankaa riitti.


Höyrytin, ompelin kaksi lyhyttä saumanpätkää ja kokeilin päälle. Eihän se tietenkään näyttänyt ihan siltä mitä olin kuvitellut ja tekele jäi lankojen päättelyä vaille valmiina kaappiin lojumaan.


Sinne kaappiinhan se sitten unohtui koko vuodeksi. Onni, että olin jo ehtinyt unohtaa millainen siitä piti tulla, eikä se enää niin pahalta näyttänytkään. Onhan se vähän tuollainen lörppänä, olisi pitänyt tehdä kappaleesta kauttaaltaan kapeampi tai sitten kaventaa. Tuo lanka oli niin löyhäkierteistä ettei purkaminenkaan ole kannattavaa. Olkoon se siis näin.


Lanka on siis Nordiasta ostamaani Järbo Garnin Fantasia. Luulin ensin tekeväni langasta säärystimet, siksi ostin vain kolme 50g:n kerää. Käytin muistaakseni 4,5 tai 5 mm.puikkoja.

2 kommenttia:

  1. Ihan hyvältä bolero näyttää, joskus onkin hyvä kun neuleet hetkeksi unohtuu kaappiin ;)
    Kössi on vallan ihana!!! <3

    VastaaPoista
  2. Hieno! Tosi kivat värit.

    Onnea uudelle kameralle :) Kesällä onkin tosi hauskaa kuvata, on niin kaunista joka paikassa.

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa :)