Tämä elämä siis.
Olin eilen niin onnellinen että viikonloppu on vihdoin koittanut ja saan levähtää hetken. Mutta huomasinkin jotain ihan hirveää. Romeolle, yhdelle rakkaista undulaateistani, oli imesynyt jonkunlainen paise otsaan, vahanahkan yläpuolelle. Mies oli huomannut jotain outoa siinä jo torstaina, mutta se ei kuulemma ollut näyttänyt vielä noin pahalta. Ajattelin ensin että se on varmaankin sitä samaa papukaijasyyhyä, mitä Terryllä oli kerran jaloissa. Ja luulin että Romeon selkäsulat olivat vain pörröllä, mutta kun otin Romeon sitten käteen lähempään tarkasteluun, kauhukseni huomasin että selässäkin on suuri paise. Peukalonpään kokoinen, kova möykky.
Puhdistin paiseet varovasti haalealla vedellä, vein Romeon takaisin häkkiin ja sitten alkoikin hysteerinen itku ja huuto. Niinkuin joku olisi repinyt sisuksiani rikki. Kössi oli ihan ihmeissään ja tuli oitis nuolemaan naamaani.
Kun sain koottua itseni, soitin kaikille mahdollisille eläinklinikoille. Kyllähän minä tiesin ettei ne enää ole auki, mutta jotenkin halusin uskotella itselleni että kyllä siellä joku päivystää.
Päivystävä kunnaneläinlääkäri sanoi tympeästi puhelimessa, ettei hän mitään undulaatteja hoida ja että kyllä hän osaa sen lopettaa mutta ei muuta.
Tein kaikki mahdolliset kotikonstit mitä tiedän: puhdistin vanupuikolla varovasti, katsoin siipien alle että näkysikö siellä jotain punkkeja, ei näkynyt. Annoin infrapunasädetystä 5 minuuttia. En tiedä auttoiko se mitään, mutta Romeo selvästi nautti siitä. En tiedä enää yhtään mitä tehdä. Undujen häkin päällä on nyt valkoinen lakana yön yli. Jos siellä on punkkeja jotka tulevat esiin vain yöllä, pitäisi niiden olla aamulla lakanassa. Jos niitä ällötyksiä on, keitän ja desinfioin kaikki orret, kupit, lelut, kiikut ja koko häkin ja eristän Romeon toiseen häkkiin. En ole vielä eristänyt, kun Romeo on niin tottunut olemaan parvessa että luulen että se olisi sille kova paikka.
Romeo on kyllä ihan oma, iloinen ja hölmö itsensä. Höyhennystän se tuntuu nyt hoitavan vielä enemmän kuin yleensä ja Simppakin sitä on käynyt sukimassa. Tänäänkin se sirkutteli ja lenteli niin iloisesti kuin ennenkin.
Toivon niin, että olisi joku keino, millä Romeon voisi parantaa. Vaikka se maksaisi paljon ja vaikka siitä olisi hirveästi vaivaa, silti.
Tämä odottelu on niin hirveää. Ja kun en voi tehdä mitään. Mutta toivossa on hyvä elää, niin kauan kun sitä on jäljellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommenttisi ilahduttaa :)