sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Se olisi sitten kesäloma :)

 Ensimmäinen työssäoppimisjakso on nyt kahlattu kunnialla läpi. 

Olen siitä onnekas, että sairastan todella harvoin, edellisestä kunnon taudista taitaa olla nelisen vuotta aikaa. Kunnes nyt, kun olisi ennenkaikkea pitänyt pysyä terveenä, sain sellaisen virusflunssan joka ei meinannut lähteä millään. Yhdeksän päivää putkeen kuumetta.
Sain paikattua poissaolojani ja työssäaoppiminen sujui muuten hyvin.
Ja kyllä tuolla päiväkotiharjoittelussa viimeistään tajusin, että kyllä tää just se työ, mihin mä kuulun.

Sain vieläpä kiitettävän arvosanan, eli varsin hyvillä mielin jään tästä kesälomalle :)


Olen vuoroin virkannut, ommellut ja lukenut, kun en oikein tiedä mihin nyt rupeaisi.


Tuon ison ja aivan upean Rif Designin marokkolaislautasen sain tuparilahjaksi äidiltä. 

Pohjanmaalla yksi sisustusliike sulki toisen myymälänsä ja äiti kävi siellä loppuunmyynnissä puolestani kurkkaamassa olisiko siellä näitä. Sain sen käsityksen, että oli, mutta kun koitin kysellä mitä se maksoi, ei kuulunutkaan enää mitään. Kunnes äiti tuli kyläilemään mukanaan lautanen rusetti ympärillään. Hih, olipas kieroa peliä :D Ihana äiti!


Retro-tilkkuiluakin, taas. Pieniä kohdistusmokia ei kuulemma huomaa, mutta omaan silmään ne ainakin suorastaan hyppää kiljuen joka kerta. 


Kiitoksia Varikselle  ja Susannalle ihanista kommentista viime postauksen daaliohin liittyen. 
Sieltähän ne nousivat, kaikki kolme jotka istutin ja ovat varsin pitkänhuiskeita kavereita jo. Kukkia ei vielä näy, toivottavasti saan vielä niitäkin.

(Kuvien värit on vähän jännät, kun innostuin testailemaan säätöjä)

Ja hei, huomenna alkaa kesäkuu! Ihanaa kesäkuuta siis :)

8 kommenttia:

  1. Mukavaa kesälomaa ja onnittelut arvosanoista:)

    VastaaPoista
  2. Onnea hienosti suoritetusta työssäoppimisjaksosta! Toivottavasti olet jo päässyt ikävästä flunssasta eroon. Ihanaa kesää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Flunssa on onneksi viimein selätetty, ainakin suurimmaksi osaksi. Oli siinä taas neljän vuoden edestä :D

      Poista
  3. Mukavaa kesälomaa ja ihana tuo lautanen!

    VastaaPoista
  4. Ihanaa kesälomaa sinulle sekä onnea hyvistä suorituksista ja arvosanoista! Tosi hyvin ovat nuo daaliat lähteneet kasvamaan:) Tuntuvat viihtyvä uudessa kodissa myös:)

    VastaaPoista
  5. Hyvää kesää! Tilkkupeitto aivan ihana - viis kohdistuksista ;)

    VastaaPoista
  6. Kiitos ihanista kommenteistanne <3

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa :)