maanantai 4. toukokuuta 2015

Daalioita- toivottavasti

Muutto ja työharjoittelun alkaminen samaan aikaan oli aika kova pamaus, mutta tän päivän fiilis on, että kyllä tämä tästä.


Jokunen päivä sitten istutin daalian juurakoita ruukkuihin. Mulla ei kyllä juurakoiden istutuksesta ole mitään käryä. Yritin vähän googlailla aiheesta, mutta joka toinen lähde sanoo, että pienikin ruukku riittää, kun taas jossain muualla suositellaan isoa saavia. Otin isoimmat ruukut mitä omistan ja siirrän myöhemmnin isompiin. Ainakaan vielä ei näy minkäänlaisia elonmerkkejä, katsotaan kuinka käy.

Yksi pelargonin pistokaskin oli juurtunut sopivasti, niin sain sen istutetuksi samalla. 

Ja tuo meidän takapihan nurmikko, köh köh. Sanotaanko nyt vaikka niin, että ei sitä paljoa leikata tarvi, sammal tuskin kasvaa kamalan korkeaksi :D Jospa sillekkin voisi jotain tehdä.


Talvehtineet pelargonit kukkii sisällä jo hienosti. En ole uskaltanut niitä vielä ulos siirtää, etten vain unohtaisi niitä sinne jos yöllä tulisikin pakkanen.


Pojat ovat kotiutuneet vallan mainosti. Takapihalla laulaa pikkulinnut ja nämähän vastaa.  Ai kauhia mikä meteli näistä välillä lähtee :D

Mutta Elsalla on täällä uusi verivihollinen:  Orava, jonka nimesin Kaleviksi. Kalevi on ollut ilmeisesti aiemmin tämän pihan herra ja kuningas, mutta sehän ei meidän mahtavalle alfa-nartulle passaa. 

Hyvää alkanutta viikkoa





3 kommenttia:

  1. Kyllä sinä varmasti daalioita saat. Välillä tuntuu, että kasvit kasvavat noudatti ohjeita tai ei, ja toisinaan taas ne eivät kasva vaikka miten seuraisi ohjeita pilkun tarkasti. Sinulta ne saavat selvästi hyvän ja rakastavan kodin, se on paljon tärkeämpää kuin saavin koko. Minä katselin viikonloppuna mökkinurmikkoamme ja totsein, että sammal on kuitenkin yleensä vihreämpää kuin hiekka ja todella pehmeää jalkojen alla ;) Iloista viikkoa!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa ilahduttava kommentti <3 Niin, pehmeää ja vihreäähän se sammalkin, tuo on oikea asenne, tätä juuri taisin kaivata :) Kiitos!

      Poista
  2. Joko Daaliat kasvavat? Olen myös sitä mieltä että kasvi joko kasvaa tai sitten ei, ohjeista välittämättä:) Mukavaa toukokuun loppua!

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa :)