tiistai 13. tammikuuta 2015

Uusia tuulia

Uusi vuosi toi tullessaan melko suuria muutoksia elämääni. Vähän jännittäviä, mutta silti positiivisia ja kauan odotettuja. Aloitan nimittäin huomenna koulun. Musta tulee isona lähihoitaja. Se on ollut haaveammattini jo peruskoulussa, tunnen sen kutsumuksekseni.

Muutaman viime vuoden olen tuntenut olevani umpikujassa. Töitä en ollut löytänyt ja kouluun en ollut päässyt. Nyt tuli viimein mun vuoroni. Tottakai vähän jännittää, mutta olen kyllä hurjan motivoitunut ja iloinen!


Koulua varten ompelin uuden penaalin. Ensimmäinen yritys ei oikein onnistunut:



 Tuli kamalan lörppänä ja leimasimella painamani perhosetkin tarttuivat aika huonosti kankaaseen.



Seuraavaan versioon ompelin paksummasta kankaasta ja käytin vähän jämäkämpää tukikangastakin kuin ensimmäiseen. Ei tullut ihan täydellinen tästäkään, mutta se saa nyt kelvata. Penaalin ihana retrokangas on vanhasta, hassun mallisesta kapasta.


Tarvitsin vielä kalenterin. Ystävä sai liitosta kalenterin, jota ei itse tarvinnut ja antoi sen mulle.

 Päällystämällä tylsät kannet kartongilla sain  sain siitä persoonallisemman. Päälle laitoin kontaktimuovia, että kannet kestävät.  En vain keksinyt, miten olisin saanut tuon rei'itetyn reunan piiloon. Toki olisinhan voinut ommella kalenterille irtokannet kankaasta, mutta jos ensi vuonna löydänkin eri mallisen kalenterin, silloin en voisi uudelleenkäyttää kansia.

Ajattelin tässä vielä päällystää muutaman vanhan ja ruman kansion uuten uskoon. Tällä hetkellä kaiken uuden sälän ostaminen tuntuu ihan typerältä, mieluummin tuunaan vanhoista kivempia. En vain halua enää mitään turhaa tavaraa meille. Ja säästyypä rahaa sellaiseen, mitä oikeasti tarvitaan.
 


28 kommenttia:

  1. Menestystä koulutaipaleellesi :)

    VastaaPoista
  2. Ekaa kertaa täällä pistäytymässä. Tulen toistekin!
    Paljon onnea opiskelupaikastasi ja tsemppiä opintoihin!
    Kun ejdit, ota lokoisa asento ja tule meille vastavierailulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ihanaa, kun löysit tänne ja viihdyit :) Piipahdan vastavierailulle oitis.

      Poista
  3. Paljon onnea opiskeluun pääsystä! Se on aina hieno tunne, kun asiat yhtäkkiä järjestyvät hiljaisen jakson jälkeen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tämä tunne, en voi sanoin kuvailla sitä. Olen niin täynnä toivoa, kaikki näyttää nyt niin valoisalta :)

      Poista
  4. Onnea ja nautintoa opiskeluun, siitä tulee varmasti kivaa! Itsekin olen juuri tuon polun läpi käynyt näin aikuisiällä ja kyllä kannatti! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia <3 tunnen todella olevani nyt oikeassa paikassa ja juuri oikeaan aikaan.

      Poista
  5. Kauniit penaalit - tykkään:) Tsemppiä opiskeluihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tässä nyt pohdin, tekisinkö vielä uuden meikkipussin ja pienen kassin kännykälle ja ja ja... :D

      Poista
  6. Minusta tuo perhospenaalikin on kaunis, tosi kivoja molemmat. Tuollaiset värikkäät tarvikkeet tuovat mukavasti piristystä opintoihin :)
    Paljon onnea ja menestystä opintoihisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ajattelin avata perhospenaalin ja lisätä väliin tykkyä tukikangasta, niin saan senkin ryhdikkäämmäksi.

      Poista
  7. Onnea ja iloa opiskeluun! Olen onnellinen sun puolesta! <3

    VastaaPoista
  8. Onnea koulutaipaleelle! Kauniit tarvikkeet teit<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, onpa taatusti omannäköiset. Lisäksi mulla on koulutarvikkeena vanha, metallinen rei'itin, se on mun isäni opiskeluajoilta, tuskin siis sekoittuu sekään kenenkään muun omaan :D

      Poista
  9. Kiva, että olet löytänyt oman juttusi ja pääset nyt toteuttamaan sitä! Mukavia opiskeluhetkiä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Olen jo peruskoulun jälkeen päättänyt, että hoitsu musta tulee, vuosien mittaan olen vain edelleen varmempi siitä, että kyllä tämä on mun kutsumukseni. Kauan kesti, mutta jospa nyt vain oli se oikea aika mulle :)

      Poista
  10. Onnea opiskelupaikasta ja tsemppiä itse opintoihin! Hieneoa, että olet jaksanut pitää haaveistasi kiinni ja odottanut kutsumuksesi toteuttamista. Penaalit ovat mielestäni molemmat kivoja, eihän siitä ole haittaa, jos ei niin kovin jämäkkä ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Tuntui kyllä todella pitkältä ja kurjalta se aika, kun vain odotin ja etsin paikkaani. Onneksi se aika on nyt ohi,
      Penaalin kanssa kävi varmaan se, kun on joku visio millainen jostakin tulisi tulla eikä lopputulos vastaakkaan sitä, niin eihän se silloin miellytä ollenkaan. Mutta eiköhän lörppänällekkin käyttöä löydy :)

      Poista
  11. Onnea opiskelupaikasta, ja tsemppiä! Ei tosiaankaan helpoin ala, ja ottaa kyllä luulot pois aika piakkoin, mutta antaa niiiiiiiiiiiiiiin paljon! (paitsi palkkaa ;) Terkuin lähihoitaja, tosin nyt toisissa hommissa haukkaamassa happea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ei ole totisesti helppo ala, tulen sen varmasti huomaamaan, mutta se tuntuu kuitenkin mulle juuri oikealta valinnalta.

      Poista
  12. Ihania juttuja täällä sinun blogissasi. Tänne löysin nyt, kirjauduin ja tulen uudestaan :)

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa :)