sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Kuka mylläsi sohvan?


"En minä ainakaan!"


Sohvasänky, sekä miehen että koiran lempipaikka. Runkopatjan päällä päiväpeite ja selkänojaa pehmustamassa kasa tyynyjä.

Mies tapaa fyysisesti raskaan työpäivänsä jälkeen ottaa päikkärit sohvalla, Elsa puolestaan torkkuu siinä tämän tästä. Ja tältä se sohva sitten näyttää:
 

Päiväpeite ei pysy paikallaan ja tyynyt ovat ympäriinsä.

Sitä sitten oijotaan päivän mittaan, taas myllätään, taas oijotaan...

Mutta hei, kotihan on elämistä varten :)

(Mutta olisi se tavallinen sohva kieltämättä kätevä!)



Tälläisen killuttimen kaiverrutin Elsalle. Toisella puolella nimi ja toisella puhelinnumero, ihan perusjuttu siis.
Jotenkin se vaan tuntui hienolta hetkeltä, kun kiinnitettiin laatta Elsan pantaan. Höpsöä, ehkä.


Kirppikseltä olen tehnyt muutaman uuden löydön.


Tämä valkoinen pitsinen liina tai pieni peite,kumpi sitten onkaan, oli ensin hetken makkarissa, mutta löysikin paikkansa olkkarista vanhan harmaan nojatuolin päältä.

Vääntelin ja kääntelin sitä aikani yrittäen saada peitteen asettumaan täydellisesti. Totesin homman kuitenkin mahdottomaksi ja annoin olla tuolleen rennosti vaan.



Valkoinen seinäkaappi löytyi myös kirppikseltä. Tuossa se nyt odottaa seinälle pääsyä, kunhan ensin ollaa saatu päätettyä mihin se nyt lopulta sitten tulee :)


Leppoisaa sunnuntaita ja hyvää alkavaa viikkoa kaikille teille ihanille!

 

8 kommenttia:

  1. Aivan ihania kirppariloytoja! Ja hei, vaikka meilla on tavalliset sohvat niin nekin on koko ajan vinksallaan ja niita oiotaan pitkin paivaa. :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos, Ina, sehän on lohdutavaa kuulla. Tää oli sellainen "näin meillä on oikeasti"- postaus, yleensä en sellaisia kuvia ota missä on sohva mullin mallin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta, eihan tuo ollut edes pahasti mullin mallin! :)

      Poista
  3. Ihania löytöjä =) Meillä on tavallinen sohva joka on mullin mallin koko ajan. Onneksi siinä on konepestävät pääliset kun koira on siellä aina kun silmävälttää vaikka kuinka kieltää =)

    VastaaPoista
  4. On ne koirat niin ovelia mielestään, niinkuin kukaan ei huomaisi kun salaa käy sohvalla loikoilemassa :D

    VastaaPoista
  5. Kaunis koira tuo Elsa. Hienoja löytöjä olet tehbyt kirppikseltä.ä

    VastaaPoista
  6. Kiitos, tuo Eltsu on kyllä hurmannut meidät tyystin, niin ihana kaveri se on. Tänään meillä oli taas hauska hetki, kun Elsa vihdoin oivalsi aktivointipallon idean :)

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa :)