torstai 15. elokuuta 2013

Heinäkuun askartelut


Hääaskarteluhöpinät jatkuu :) 

Heinäkuussa siskoni häihin väsäsin myös pöytänumerot. 
Päällystin valmiit kartonkinumerot teemaväriin sopivilla papereilla "tilkkutyö- tyyliin", siskon toiveiden mukaan.
Ihan kivaa hommaahan tuo, mutta kun....
Teen aina mielummin hitaammin siistiä kun nopeasti vähän sinne päin, joten yhden numeron päällystyksen kanssa sain kulumaan  yli tunnin. Ja päällystettävänä oli numerot  1:stä- 12:sta :D


 Nelonen ja seiska eivät pysyneet pystyssä omin avuin, joten tein niille alustat päällystämällä samalla tavalla linttanat kartonkiaskit, jotka olin täyttänyt pienillä kivillä.


 Hääpaikan koristeeksi valmistin vielä piiiiiiitkän viirinauhankin, yhden kokonaisen tapettirullan leikkasin ensin salmiakeiksi, jotka taitoin keskeltä ja liimasin valkoiseen pellavanaruun.
Järjettömän kova homma, mutta kyllä siitä kieltämättä näyttävä koristus syntyi :)Viirinauhasta ei valitettavasti ole kuvaa.


Heinäkuussa oli myös isäni synttärit. Lahjaksi teetin hänelle veljeni häissä otetun valokuvan, jossa olemme me kolme tytärtä yhdessä isän kanssa.

Valokuvaan hankin vielä sopivankokoisen valkoisen kehyksen, johon kirjoitin tekstin mustalla CD:n merkkaustussilla. (Kokeilin useampaa erilaista permanent- tussia ja tämä kesti niistä parhaiten.)


Sitten olisi vielä tälläinen kasa keskeneräisiä virkkauksiakin:




tiistai 6. elokuuta 2013

24 kynttilänjalkaa

Edellisessä postauksessa mainitsinkin 
askarrelleeni monenlaista siskoni häihin.

Siskoni ihastui jo aiemmin valkoiseksi maalaamiini kirppiskynttilänjalkoihin ja halusi niitä pöytiä koristamaan häihinsä. Vuoden verran keräsin joka kirpparireissulla mukaani kaikki sopivat ja kyllin edulliset kynttilänjalat.

Ja niitähän löytyikin ihan hyvä satsi:



Osan jaloista olin maalannut jo aiemmin,tässä ei näy ihan kaikki alkuperäiset.


 Ilme muuttui aika tavalla!

Teemavärisestä satiininauhasta näpräämäni violetit rusetit otan kyllä pois kun jalat palaavat takaisin meille.


Tässä kuvassa näkee sen, miten maalarinvalkoinen spraymaali eroaa sävyltään merkittävästi eri valmistajilla.
Mutta mitäs ihmettä mä näillä kaikille nyt teen?
Onhan ne kauniita ryhmässä, mutta ehkei nyt ihan noin montaa tarvita näin pienessä kodissa. Taidan pitää itsellä vain osan ja kysellä sitten ystäviltä, olisiko heillä niille käyttöä.

Tai sitten alan askarrella kerrosvateja oikein urakalla ;)

maanantai 5. elokuuta 2013

Chilisatoa


Nyt on taas aikaa itselle ja omille jutuille, siskon hääaskartelujen kanssa meni monet illat ja välillä päivätkin.
Nyt on häät juhlittu, paluu arkeen ja myös takaisin blogin äärelle :)

Vanhempanikin piipahtivat meillä kesälomareissulla. Valokuvausta harrastavalla isälläni oli tietenkin mukana kamera sekä objektiivi poikineen, pääsin minäkin kokeilemaan kamerallani yhtä isän uusimmista objektiiveista.


Ja täytyy sanoa että kelpais mullekkin :P (Jos vain joskus köyhtymästä lakkaisin.) 


 Chilintaimeni menestyi oikein hienosti, kasvoi ensin hurjasti  ja sitten alkoikin tehdä satoa, ja aina vaan pukkaa lisää. Yli 30 chiliä laskin jossain vaiheessa, nyt olen jo mennyt laskuissa sekaisin.



Myös yrttien kasvatus onnistui tänä kesänä hyvin, kuvassa mansikkaminttu. 


Nirsot lintuni ovat kelpuuttaneet syötäväkseen basikikan lehdet. Jos kerran vielä on kesää jäljellä, taidan kylvää vielä yhdet basilikan siemenet :)


perjantai 19. heinäkuuta 2013

Jakkaran uusi ilme

Kirppikseltä löysin parilla eurolla teollisuushenkisen, metallijalkaisen jakkaran. Ruskealla, repsahtaneella tekonahkapäällisellä ruma kuin mikä, mutta juuri tarkoitukseeni sopiva.



Kipaisin hakemassa tummanharmaata ontelokudetta ja kaivelin kuteeseen sopivan 6mm:n virkkuukoukun esiin.


Seuraa innokasta virkkausta sivusilmällä telkkaria katsellen. 

Ensin virkataan  päällistä pikkuisen pienempi pyörylä ja sen ympärille pari kerrosta kiinteitä silmukoita ilman lisäyksiä. Sovitetaan. Todetaan juuri passeliksi. Virkataan vielä yksi kierros pylväitä ja päätellään langanpäät. Todetaan, ettei tätä mitään höyryttää tarvi. Sitten päällinen paikalleen ja kiristetään se vielä pujottamalla pätkä kudetta viimeisen kierroksen pylväisiin, joka toisen yli ja joka toisen ali. Solmitaan ja ängetään kuteenpätkän päät päällisen alle piiloon, jotta ne myös saa avattua mikäli päällinen tarvitsee joskus irrottaa pesua varten. 



Siitähän tuli aika kiva :)
 

torstai 11. heinäkuuta 2013

Kukkakuosinen viirinauha


Ompelin kummitytön huoneeseen kymmenviirisen viirinauhan. Kankaina on sekä uutta että vanhaa, Tildaa, Laura Ashleytä sekä kirppikseltä löydettyä kukkakuosia.


Valkoista vinonauhaa en huomannut ostaa, joten leikkasin,silittelin ja ompelin nauhan valkoisesta lakanakankaasta. Kangas jäi pesusta huolimatta vähän jäykäksi, viiristä olisi varmaan tullut nätimmin kaarelle asettuva sillä  vinonauhalla.

Kuvat on kuvattu vähän hassusti makkarin seinää vasten, viiri kun meinasi olla liian pitkä jokaiseen järkevään kuvaustaustaan nähden.


Kotiinkin kaipasin vähän kesäisiä värejä. Pinterestin kautta löysin ihanan perhoskuvan.(Kuva täältä.)  Tykkäsin kuvan väreistä ja tulostin sen kartongille, pistin kehyksiin ja seinälle. Kivaa pientä vaihtelua :)

Mukavaa alkavaa viikonloppua!

Olen ollut hyvin otettu saamistani mukavista kommenteista. Paljon kiitoksia! :)  


sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Elsan juhlapäivä

6.7.2012 ajelimme kesälomareissultamme kotiin mukanamme Lahdesta noudettu "tuliaisemme", koko pitkän päivän Pietarista matkustanut, rättiväsynyt ja pelokas Elsa- koira.

Enpä tiennyt silloin millaisen kultakimpaleen saimme.
Vuoden aikana Elsa on muuttunut ihan valtavasti, muutamassa kuukaudessa se oli oikeastaan jo kuin eri koira.

Välillemme on kehittynyt hyvin  voimakas ja molemminpuoleinen luottamus ja kunnioitus, siksi on vaikea ajatella miten sitä osaisi enää ollakkaan ilman tuota rakasta karvakamua.

Ja koska me vain olemme hieman höpsöjä, juhlistimme Elsaa oikein kakun kera :)


 Viisi kynttilää, sillä Elsan tarkka syntymäaika ei ole selvillä, mutta "meilletulopäivästä" eläinlääkärin arvioima ikä on helppo muistaa, joten päätimme viettää sitä tänään.


Kynttilät tosin ovat pelkkää kuvausrekvisiittaa, turvallisuussyisyä ne kerättiin ajoissa pois :)


Eipä siinä kauaa kuono tuhissut!

maanantai 1. heinäkuuta 2013

♥♥♥






Kesästä nautittu muunmuassa kuvien osoittamalla tyylillä :)

Nauttikaahan tekin

keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Vihreät röyhelöt

Keväällä käväisimme siskon kanssa Jyväskylässä ja muistelin, että siellähän on yksi sellainen kauppa, jonne mun on jo kauan tehnyt mieli päästä, nimittäin lankakauppa Titityy


Ja voi hitsinpimpulat kun en ottanut kameraa mukaan! 
Olisin voinut pyöriä ja ihailla ja silitellä ihania vyyhtejä vaikka koko päivän. Käsityöinspis nousi ihan uusiin ulottuvuuksiin siellä kaikkien ihanuuksien keskellä.

Valinnanvaikeus oli kova, mutta sain pidettyä mopon käsissäni ja ostin pari neuleohjetta, yhdet puikot ja langat huiviin.

Cascade 220- lankaa olen kuullut kehuttavan, laajasta värivalikoimasta löytyi vaikka kuinka monta lempparia.


Päädyin vihreään, 220 Heathers- lankaan (väri 2429 irelande)ja neuloin siitä Ravelryssä kauan ihastelemani Laura Chaun Just Enough  Ruffles- huivin.





Ja mitäs tästä langasta voisi sitten sanoa? Aivan ihanaahan se on, ei ole turhaan kehuttu ei. Pehmeää ja hyvin neuloutuvaa, taisin löytää uuden suosikin.

Kahdesta 100 gramman vyyhdistä huiviin kului vain 120, ehkä siitä loppu riittäisi vielä pipoon.




sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Ihana kesä!

  
Kesäkuu ehti jo puoleen väliin. Olen tullut, mennyt, reissannut, kyläillyt ja meillä on kyläilty. 


Virkkausbuuminjälkeen alkoi vakava-asteinen neuloosi, puikot suihkii taas sukkelaan.

Ei vielä mitään kuvattavaksi asti valmista, joten lisäsin räpsyjä eri puolelta kotia.


Valkoinen kehys askarteluhuoneen seinällä löytyi kullanvärisenä kirppikseltä. Monta kerrosta valkoista spraymaalia pintaan ja ihan nättihän siitä saatiin.

Vanhat napit ovat niin ikään kirppislöytö. En tosin taida malttaa irroittaa niitä tuosta somasta kartonkiarkista. Taitavat jäädä palvelemaan ihan vaan silmänilona kartonkineen hyvineen.


lauantai 1. kesäkuuta 2013

Pinnejä pienelle neidille


Edellisen postauksen ruseteista tuli somia koristeita pinneihin.
Raaputin ensin pinnin pintaa liimauksen kohdalta saadakseni sen tarttumaan paremmin.
Sitten vain liimaa ja rusetti kiinni. That´s it :)



Yhteen pinniin liimasin kaikessa yksinkertaisuudessaan yhden napin.



 Cloverin Yo-yo- apuvälineellä saa tehtyä kankaanpalasista pieniä, pyöreitä koristeita helposti. 


Pinnien alkuperäisen pakkauksen koristin vielä washi- ja kangasteipein.

2,5 vuotias kummityttöni tykästyi eniten rusettipinniin ja oli tahtonut sen heti päähänsä. Eli niitä taidan tehtailla hänelle kaikissa sateenkaaren väreissä :)