torstai 23. toukokuuta 2013

Kukkia ja yrttejä



Pelargonit alkoivat kukinnan oikein toden teolla.
Ja kun sain taiottua partsille lisää tilaa, innostuin kokeilemaan vähän muutakin kuin kukkia.
Chilin taimi

Laventeli

Ja ihanan tuoksuinen mansikkaminttu.


Siitä onkin kiva napsaista mutama oksa mehukannuun.

Ja näyttää pahasti siltä, että tämä villitys ei ota laantuakseen.
Eli luultavasti näitä kasvikuvia tulee vielä paaaljon lisää, toivottavasti kestätte :)

torstai 16. toukokuuta 2013

Askartelua

 Viime viikonloppuna innostuin vähän askartelemaan.





Lintukoristeita ajattelin tehdä vielä lisää, jatkossa voisi porata oksaan reiät rautalangoille niin saisin ehkä siistimmän lopputuloksen.

Parvekkeen hylly on nyt maalattu ja koottu paikoilleen, tänään ahkeroin ja jynssäsin lattian puuritilät puhtaiksi. Nyt on partsi aika lailla kuosissa. Olipa hommaa, mutta nyt on hyvä mieli :)

lauantai 11. toukokuuta 2013

Ikkunalaudalla kukkii jo




 Pelakoista ensimmäinen avasi kukkansa.


Vielä hetken ne saavat odottaa partsille pääsyä keittiön ikkunalla.




Keksin nimittäin, että partsille on pakko saada kukkahylly. Ja valkoinen, tietysti.

Kirppikseltä löytynyt,kirjahyllyksi suunniteltu mutta tilanpuutteessa kuitenkin käyttöä vaille jäänynyt hylly ajanee hyvin asian. Ei sitten kun maalaushommiin.


perjantai 10. toukokuuta 2013

I ♥ Joutomaa


Postiluukusta tupsahti uusi Kotoliving- lehti.
Joutomaa- fanina tiesinkin jo odottaa ihanaa kantta.

Tämä on kyllä niin hieno, että taidan laittaa sen seinälle.


Siitä on jo monta vuotta, kun eräästä pienestä ja somasta putiikista Turun kauppahallista löysin ensimmäisen Joutomaa- printtini. "Aarre" on ollut seinälläni vuosien mittaan ainakin kolmessa eri asunnossa.

 
Reeta Isotupa-Siltasen omaleimainen tyyli, printtien aiheet ja värien käyttö  vaan iskee muhun. Näitä printtejä ja kortteja onkin vuosien mittaan tullut haalittua aika monta, tässä niistä muutama:



"Karamellikukkula" ja "Keijuhaave"- kortit  koristavat keittiön seinää.


 "Hattarasade"- kortti löytyy makkarin seinältä.

Muutama printti ja kortti odottaa vielä paikkaansa ja vielä olisi monta ihanaa jotka aion vielä hankkia. Saakai sitä jotain fanittaa :)

P.s. Tämä ei sitten ollut mikään maksettu mainos.

tiistai 7. toukokuuta 2013

Koreja trikookuteesta

Hitsit, kesähän alkaa ihan just! Lämmintä, valoisaa, aurinkoa, ruohoa, kukkia ja linnunlaulua, ooooh!  Mitähän naapurit ajattelisivat, jos pystyttäisin teltan tuonne kerrostalon takapihalle ja muuttaisin sinne hetkeksi? 

Varmaan soittaisivat poliisit. Eli jos pysyn nyt kuitenkin ihan nahoissani. Kohta se allergiakin taas kunnolla alkaa, sitten saatan olla jo ihan toista mieltä tämän kaiken ihanuudesta.

Kuvien siirto koneelta bloggeriin jotenkin tökki nyt ja pahasti.
Sain kuin sainkin siirrettyä oikein kaksi kuvaa, siihen on nyt tyytyminen.
 


Kummitytön huoneeseen virkkasin trikookuteista  säilytyskoreja.  Vaaleanpunainen kude on jo aiemmin korin muodossa ollutkin, se malli kuitenkin lörtsähti niin pahasti että purin koko touhun ja virkkasin tiiviimmän. Koukku oli kokoa 8, korin halkaisija on noin 29 cm ja korkeus 19 cm.

 Tämä pienempi puolestaan on tehty trikookuteen jämistä, useammasta pikku- pätkästä ja nyssykästä. Oli siinä vähän päättelemistä, mutta sainpahan jämätkin käytettyä. Kude oli melko paksua, kympin koukukulla virkkasin. Pikkukorin halkaisija on noin 19 cm ja korkeus 13 cm.

Molemmissa koreissa trikookude oli inhottavan epätasaista, jouduin tasaamaan paksuimmista kohdista kudetta saksilla ja leikkaamaan ohuimmat kohdat kokonaan pois, mikä tiesi tottakai vielä entistä enemmän päättelemistä. Mutta tulipahan tehtyä :)

torstai 25. huhtikuuta 2013

Joululahjakauluri

Oliskohan näin huhtikuun loppupuolella jo aika esitellä viime jouluksi neulottuja käsitöitä?


Siskon Novita Puro Metsä- langasta neulottu kauluri on siis valmistunut ja kuvatkin otettu jo ennen joulua. Tänään koneella kuvakansioitani järjestellessäni  nämä kuvat tulivat sitten vastaan.


Mallineule on sama kuin Kauhan kangasa- aitan verkkokaulurissa.
Puikot olivat muistaakseni 5,5 tai 6 mm.


Tähän pätee hyvin se sanonta, että muistini on oikein hyvä, vaan niin pirun lyhyt.

perjantai 19. huhtikuuta 2013

Rapisevia kukkia


Innostuin ideoimaan lisää rapisevia vauvanleluja.


Puuvilla- ja bambulangoista 3mm:n koukulla virkattujen afrikankukkien välissä on puuvillakankaasta ommeltu sisus. Sisuksen täytteenä on rapisevaa muovia ja lenkistä lelun voi ripustaa sitteriin tai vaunuihin.


Toinen hyvä käyttötarkoitus voisi olla koiranomistajan avaimenperänä. Ainakin Elsan huomio ja korvat kääntyy heti ääntä kohti, kun jokin rapisee :)

perjantai 12. huhtikuuta 2013

Ompeluinnostus


Ompelukoneeni toimii taas!
Ompelunurkkaukseni, tuo miehen askarteluräjähdykseksikin kutsuma pikku- työtilani on vihdoin sellaisessa kuosissa, että sinne mahtuu jotain tekemäänkin. Lisäksi ystäväni ovat keksineet toteutettavaksi roppakaupalla hyviä ompeluideoita. Ja heti alkoi taas innostaa :)



Ystäväni toivoi kauratyynyä, toinen ystävä antoi luomukauroja sen täytteeksi. Retrokankaat löytyivätkin omasta takaa. Vuoritin tyynyn että se varmasti kestäisi hyvin käytössä.





Samaan syssyyn ompelin myös ystäväni  hurmaavalle pikku- pojalle lelun.  Lelun sisällä on vanun lisäksi rapisevaa muovia, ripustuslenkistä sen voi laittaa roikkumaan vaunuihin tai sitteriin.


Lelun takaosa on tuota sanaa retrokuosia kuin kauratyynyssä.



Lisäksi ompelin  keittiöön uuden kaitaliinan. Olen huomannut reunojen pysyvän paremmin suorassa, kun niihin ompelee vähän leveämmän, kaksinkertaisen päärmeen. Puolesta metristä GreenGaten kangasta tulee ihan passelin kokoinen kaitaliina. On niin hyvät hinnat näissä GG-kankaissa, että kukkarollekkin sopii paljon paremmin tälläinen köyhän- naisen kapoisempi liina :)


torstai 11. huhtikuuta 2013

Karu totuus

"The ugly truth"- tyyppisiä postauksia olen useissa blogeissa nähnyt viimeaikoina, naureskellut ja salaa huokaissut helpottuneena. Että ei se meidän koti ole sittenkään ainoa, jossa on välillä pöydät lastissa ja imurit pitkin lattiaa.

Tässä karu totuus meidän keittiöstä. Kuvan otin yhtenä aamuna ennen aamulenkille lähtöä.

 
Mitäs sieltä sitten löytyykään? Kulho x 2, joista syöty illalla hedelmäsalaattia, toisessa kulhossa nököttää kauha. Myös teetä on todistetusti juotu illalla, siitä todisteena kaksi kukallista kuppia. Seassa myös muumimuki ja yksi lasi. Kattauksessa mukana näemmä myös kaksi pakettia undulaattien jyvätankoja, avaamaton paketti koirankakkapusseja, vesipullo, kolme kynää, muistilappuja, rullamitta, kaksi lehteä, hiuslenkki, tyhjä deodorantin kartonkipakkaus sekä niin ikään tyhjä maitopurkki. Ai niin, ja pitäisi siellä kaitaliinakin olla vielä jossain :)




Sotkuisia kaappeja tuskaillessani äitini sanoi kerran viisaasti. "Vähän päivässä on paljon viikossa." Kirjoitin sen ylös, käyn sen sitten liitutaululta lukaisemassa aina, kun kaaos-ahdistus iskee.


Keittiön "kuivaruokakaappi" on ollut pitkään todella ongelmallinen siistinä pidettävä.

Siivosin ja uudelleenjärjestelin sen huolella ja  etsin sopivat säilytyspurkit jokaiselle pikkusälälle.

Nyt kun kaikelle on oma paikkansa, mausteet, jauhot, pastat ynnä muut löytävät helpommin tiensä myös miehen käytöstä takaisin sinne, minne kuuluvat.

Tai ainakin hetkellisesti.




 

tiistai 2. huhtikuuta 2013

Valkoista pitsiä

Virkattua pitsiä, nyplättyä pitsiä, konepitsiä. Pitkää, pätkää, ehjää, vähän rikkinäistäkin. Tahraisetkin voi hyödyntää, purkaantuneita korjata.

 
Tälle hamsterille kelpaa :)

 Kirpiksiltä on vuosien mittaan tullut kerättyä hyvä kokoelma.


Joskus täytyisi vielä malttaa käyttääkin näitä aarteitani.




 Vähän rikkinäinen,  paloista virkattu pitsi oli selvästi tarkoitettu tyynynpäälliseksi. Sauma oli keskellä, mutta päät auki ja hieman purkaantunut.

Lörpsähtäneen sisätyynyn pienensin päälliseen sopivaksi. Purkaantuneet kohdat korjasin ensin, sitten ompelin päät kiinni.


Nätti tyyny siitä tuli :) Käytössä kulmat ovat asettuneet, kuvissa vielä vähän kuinka sattuu.  Luonnonvalkoinen pellavatyyny näyttää kuvissa kyllä jotenkin ihan likaiselta puhtaanvalkoisen tyynyn vierellä. Pistetään se valotuksen piikkiin ;)