perjantai 19. elokuuta 2011

Hän taitaa tuntea jo minut.

Hän tietää jo, mistä narusta kannattaa vetää.
Kuulee puhelimessa äänestäni, ettei kaikki ole hyvin. 
Vaikken sanokaan sitä, hän tietää kun voin huonosti.
Tullessaan hän toi punaisen ruusun.
Menen ihan hämilleni. Voi, ei sinun olisi tarvinnut, riittää kun tulit!
Laitan ruusun vanhaan siirappipulloon.
Nuuhkin ja silittelen kukkaa. Se on kaunis ja tuoksuu hyvältä.
"Sieltähän se hymy tuli" hän sanoo ja halaa lämpimästi.
 Ruusu on jaksanut koko viikon.

lauantai 13. elokuuta 2011


 Pikkusiskolla oli eilen syntymäpäivä.
Huomasin, että vanhoista kaava-arkeista saa oivallista lahjapaperia.

Tein kirpparilta kesällä huippulöydön, viisi täydellisen kuntoista vanhaa Arabian lautasta, sarjaa jota siskoni kerää. Vaikeaa oli odottaa syntymäpäivään asti, että pääsin antamaan ne :) Lisäksi annoin siskolle ihanan Joutomaan printin.


Sain äidiltä vähän aikaa sitten pistokkaita, jotka istutin jo ruukkuun. Ne lähtivät  kasvamaan niin hurjalla vauhdilla, että nipsaisin niistä jo uudet alut. Istutan ne edellisten kanssa samaan ruukkuun, yritän saada kasvista oikein rehevän.

sunnuntai 31. heinäkuuta 2011

Reissausta

Haaveissa oli matkustaa ystävien luo Lontooseen tai käydä tutustumassa Amsterdamiin. Pienemmän budjetin vaihtoehtona oli viettää pari päivää Ruotsissa, en ole sielläkään koskaan käynyt. Mutta totuus on, että olen työtön ja rahaton. Mutta reissuun päästiin silti ja kivaa oli.

Eka päivä kierreltiin Tampereella, illaksi jatkettiin matkaa  Hämeenlinnaan. Leirintäalueella tavattiin tälläinen kaveri: 




En ole koskaan nähnyt kettua noin läheltä, vaikka olen asunut keskellä metsää lähes koko ikäni.

Seuraavana päivänä tutustuttiin linnaan. Mahtava paikka!





 Hämeenlinnasta jatkettiin matkaa Järvenpäähän, missä kiertelimme kirpputoreilla ja yövyimme leirintäalueella.

Matka jatkui Porvooseen.



Ihana paikka! Ihastuin heti, tänne tulen varmasti matkustamaan vielä monta kertaa.


Olisin halunnut ottaa kuvia niistä kauniista, pienistä kaduista, mutten kehdannut kun olivat täynnä ihmisiä.

Pikkuputiikeissa olisin saanut kulumaan aikaa (ja rahaa) vaikka kuinka, mutta miehen hermoja säästääkseni yritin pitää mopon kurissa.
 



Kuvat sisustusliike Jokikatu 6:sta, jossa oli kaikkien kauniiden tavaroiden lisäksi todella mukava palvelu :)


Kiertelimme Vanhaa Porvoota ristiin rastiin, maistettiin Pienen Suklaatehtaan suklaata, ihailimme pieniä taloja ja kävimme tuomiokirkossa urkuja kuuntelemassa. 


Sain kuin sainkin siis lomamatkani, nähtävää riittää onneksi Suomen rajojen sisäpuolellakin :)

keskiviikko 29. kesäkuuta 2011

Villatakki pienelle

 Kuvasin ihanan kummityttöni neuleessa, jonka aloitin jo silloin, kun sain kuulla ilouutisen ystäväni raskaudesta. 





Neule odotteli valmiina pitkän aikaa, ja suurihan se on edelleen, mutta voihan nuo hihat rullata. Villatakki ei nyt tunnu siltä kaikista ajankohtaisimmalta pukineelta, ehkä se on sopiva sitten syksymmällä.
 

Tämän ehkä maailman yksinkertaisimman neuletakin ohje on ollut joskus Novitan Woolin vyötteessä, mutta löytyy myös täältä.
Puikot 3,5mm ja lankana Wool.
 


Nirkkoreunukset sovelsin mieleisekseni, muuten nneuloin ohjeen mukaan. Sopivat napit löysin kirppikseltä (mistäs muualta).

torstai 23. kesäkuuta 2011

maanantai 20. kesäkuuta 2011

Alkukesän touhuja

Oivalsin eräänä aamuna, että sitten joskus voisi hyvin olla tänään. 

 
Ratula- ohjelman innoittamana leivoin porkkanakakkua. Aiemmin olen tehnyt samaa piirakkaversiona, mutta siitä on jo aikaa. Okei, se näyttää hassulta, mutta maistui oikein hyvältä :)


Kössin kanssa ollaan käyty uimassa moneen kertaan. Tai useimmiten vain Kössi on uinut, mutta se on käytännössä sama uinko minä vai en, kastun joka tapauksessa ihan yhtä lailla. Koiran into ja ilo saa aina hymyn huulille.

Työn alla on muunmuassa yksi matonvirkkausprojekti. Virkkasin ja virkkasin, totesin ettei ollut hyvä, sitten purkasin ja virkkasin taas. Innoissani näpersin, kunnes toinen ranne oli niin hellänä, etten meinannut saada enää edes maitopurkkia auki. Piti jättä se projekti hetkeksi sikseen. Mulla taitaa aina olla niin monta käsityötä kerrallaan, että niitä tulee tehtyä vähän vuoron perään.

keskiviikko 15. kesäkuuta 2011

Lempipaikka



Kotona lempipaikkani taitaa olla keittiössä pöydän ääressä.
Siinä istun iltaisin lukemassa, virkkaamassa tai selaamassa läppäriä. Kunnollista pöytätilaa ei asunnossani tämän lisäksi ole, siispä melkein kaikki tapahtuu tässä.


Pöytä on sama mäntyinen, jonka ääressä olen lapsena opetellut syömään.Se jäi aikoinaan liian pieneksi neljälapsiselle perheelle ja päätyi vuosiksi autotalliin nököttämään. Pöytä koki hurjan muodonmuutoksen, kun isä hioi ja maalasi sen valkoiseksi, ihan mua varten. Siitä tuli oikein hyvä, juuri sopivan kokoinenkin tähän pieneen asuntoon.




Synttärikimppukin on vielä aika hyvässä kuosissa, vaikka on ilahduttanut tuossa pöydällä jo viikon.

sunnuntai 5. kesäkuuta 2011

Äidin synttärihuivi

Sain äidin synttärilahjahuivin valmiiksi ajoissa, siis silloin huhtikuussa. Olen kamalan laiska päivittämään, postaukset tulevat aina muutaman kuukauden viiveellä. Blaah.



Tässä se nyt kuitenkin on, ja olen ihan tyytyväinen lopputulokseen. (Minä tyytyväinen? Hyvin outoa.)
 


Neulomisessa ei kovin kauaa nokka tuhissut, kasin puikoilla päästelin joten valmista tuli nopsaan. Yritin ensin neuloa pienemmillä puikoilla, mutta pinta ei näyttänyt tarpeeksi kevyeltä, joten vaihdoin puikot reilusti paksumpiin.

Lanka on Novitan Rose Mohairia, sitä kului vain noin kaksi kerää, vaikka neuloin huivista oikein reilun pituisen. Aikas riittoisaa lankaa! Tekokuitupitoisuutensa vuoksi se ei mitään nautinnollisinta neulottavaa kyllä ole. Väri oli kuitenkin juuri se oikea,kaunis vaaleanharmaa, ihan äidin värinen.

Virkkasin huivin päihin vielä kevyet nirkkoreunukset, ja vaikka aluksi pelkästin niiden olevan vähän liikaa, totesin ne ihan kivoiksi.


Huivin mallina oli  Party Lace Scarf, tosin ilman helmiä, eri puikoilla ja langalla. Tuota Kid Silk Hazea olisi kyllä ihana joskus koittaa,lankakaupassa olen sitä hypistellyt, hiljaa silitellyt ja haaveillut. Tuon ihanuuden hinta ei vaan millään sovi mun kukkarolle. (Huoh.)
 

maanantai 16. toukokuuta 2011

Valkoisia kukkia

Alkukevään aikana olen tehnyt käsitöitä, ottanut kuvia, hahmotellut postauksia päässäni. Blogattua en silti saanut. Kai se oli taas sellainen vaihe.


Tämä kuva on huhtikuulta. Ikkunasta näkyy vielä luminen maa.

  
Jämälankakorini nyssyköistä innostuin virkkaamaan monenlaisia pieniä juttuja.


Tämä pitsikukkanen on rintakoru, sen takapuolelle ompelin rintakoruneulan kiinnitystä varten. Nappi on kirppikseltä.



Annoin rintakorun lahjaksi 75- vuotiaalle mummalleni. Hän tykkäsi siitä oikein kovasti :)

tiistai 10. toukokuuta 2011

Kevään lintuja

Kummaa aikaa tämä kevät. Aurinko paistaa pitkästä aikaa lämpimästi ja kaikki lähtee taas uuteen eloon. Mutta kuinka päivien valkeneminen voikin aiheuttaa mielen mustumista, sitä en käsitä. Mutta niin se vain menee, vuosi toisensa perään.

Tämä kevät on ollut hyvä. Lamaannus ei ole ollut niin raju kun monena muuna keväänä. Tunnen itseni välillä ihan pirteäksi.

Minulla kevääseen kuuluu myös jonkinlainen uudistamisentarve. Romupaljous alkaa ahdistaa, on loistava aika tehdä inventaario. Kirppikselle vietäviä olen koonnut suureen laatikkoon. Kävin myös lehtihyllyni läpi karsien pois kaikki ne mitä en enää lue. Otin talteen ne jutut mitä selaan uudelleen ja uudelleen, ne järjestelin leikekirjaan. Paperinkeräyslaatikkoon päätyi hämmästyttävä kasa vanhoja lehtiä, hyvä niin.

Valokuvausinnostuskin on herännyt talvihorroksestaan.


 Uusimman Lomonosovini sain äidiltä, hän oli löytänyt sen kirpputorilta.


Lintuaiheinen kipsitaulu on myös äidin löytämä. Vähän se on kulunut, mutta se ei haittaa minua yhtään, ihana juuri tuollaisena.





Valkoisesta lintuhäkistä olin haaveillut, mutta hintalapun takia se oli jäänyt hankkimatta. Ajattelin, että sellainen olisi hauska oikeiden lintuhäkkien vieressä. Tämä kaunis häkki odotteli mua kirppiksellä, alle kolmen euron hintaan. (: